Otteluraportti / 13.04.2017

Espoo United kaatoi TUTOn Turussa ja nappasi Mestis-pronssia: "Huikea loppukausi, pronssiin pitää olla tyytyväinen"

IMG 6846

Espoo United matkasi keskiviikkona Mestiksen pronssiotteluun Turkuun, kun se sai vastaansa Mestiksen runkosarjassa toiseksi sijoittuneen TUTOn. Vahvan toisen erän ansiosta United nappasi itselleen pronssimitalit hienolla 3-2-voitolla.

Ottelun avauserä oli tasainen, mutta kotijoukkue TUTO hallitsi sitä hienokseltaan ja United joutuikin alivoimalle ennen erän puoliväliä Markus Piispaselle tuomitun kaksiminuuttisen takia. Isännät siirtyivätkin 1-0-johtoon ylivoimalla, kun Aleksi Rutanen pääsi siirtämään paluukiekon ohi United-vahti Rasmus Tirrosen.

Toisessa erässä United sai koneensa käyntiin ja espoolaiset nakuttivatkin toisen erän aikana peräti kolme maalia. Ensiksi erän kolmannella minuutilla Jiri Veistola pääsi lyömään ottelun tasoihin 1-1:een Emil Oksasen erinomaisesta esityöstä ja viitisen minuuttia myöhemmin Nicolas Wuolle heilutti TUTO-maalin verkkoa napakalla rannelaukauksella. Vielä ennen erätaukoa Olli Iisakka lisäsi Unitedin johdon kahteen maaliin Jani Elgbackan 100-0-aloitusvoiton jälkeen, mutta erän viimeisellä minuutilla TUTO sai kavennuksen, kun Tuukka Pulliainen onnistui maalinteossa.

Päätöserässä United puolusti omaa maaliaan hienosti ja ottelussa 32 kiekkoa torjunut Tirronen ei päästänyt enää yhtään kiekkoa selkänsä taakse, joten Unitedille upea voitto ja Mestis-pronssia.

Unitedin ottelun avausmaalin tehnyt Jiri Veistola oli tyytyväinen pronssimitaliin ottelun jälkeen.

"Se oli ehdoton tavoite, että lähdetään voittamaan. Tottakai ehkä tuntui kropassa ettei olla pelattu vähään aikaan, mutta toiseen erään aukesi peli ja päästiin hienosti jyvälle. Ei se välttämättä aina se peli ollut kaunista, mutta voitto on tärkein."

Unitedin osalta kausi oli todella vaiherikas, mutta joukkue teki hienon nousun kevätkaudella aina pudotuspeleihin ja lopulta pronssimitaleille.

"Lähdettiin seurana ja joukkueen aika tyhjältä pöydältä kauteen ja siinä oli pelillisesti omia haasteita. Pysyttiin kärsivällisenä ja luotettiin siihen, että pystytään kasaamaan homma."

"Tiedettiin kokoajan, että pystymme parantamaan peliämme. Pienillä viilauksilla saatiin peli ruotuun ja kaikki samalle sivulle. Huikea loppukausi, joten kyllä tähän pronssiin pitää olla tyytyväinen!"

Kuva: Shaun Duncan