Otteluennakko / 28.12.2017

Joulutauko ohi – perjantaina Turkuun ja lauantaina kotona kuuma paikallispeli

Espoo TUTO 1 of 1

Espoo United kohtaa viimeisinä otteluinaan vuoden 2017 puolella perjantaina vieraissa TUTO Hockeyn Turussa ja lauantaina kotona Metro Areenalla Kiekko-Vantaan. 

Molemmat joukkueet on kohdattu aiemmin tällä kaudella jo moneen kertaan. Turkulaiset on kohdattu jo viisi kertaa, ja joka pelin on tähän mennessä voittanut kotijoukkue. Voitot ovat Espoo Unitedille 3-2. Kiekko-Vantaa kohdataan tällä kaudella neljättä kertaa. Kolmesta ensimmäisestä voitot kahdesti Vantaalle, mutta viime kohtaamisessa United makseli kalavelkoja reilulla kädellä hakemalla Tikkurilasta 5-1 voiton, josta ei jossiteltavaa jäänyt. 

Perjantain vastus TUTO Hockey on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 6, ja pisteitä se on kerännyt 26:ssa pelaamassaan ottelussa 39. Maaleja joukkue on tehnyt sarjassa enemmän kuin kukaan muu ja maaliero on + 28. TUTO hävisi viimeisimmän pelinsä LeKille jatkoajalla. Lauantain vastus Kiekko-Vantaa on sarjassa nyt toisena, ja pisteitä se on kerännyt 26:ssa pelaamassaan ottelussa 48. Vantaalaisten maaliero on + 14. Viimeisimmässä pelissään Kiekko-Vantaa voitti Jokipojat vieraissa voittolaukausten turvin.

Espoo United on sarjassa yhdeksäntenä kerättyään 25:sta pelistä 34 pistettä, maaliero tällä hetkellä nollassa. 

Espoo Unitedin päävalmentaja Niko Marttila odottaa jo viikonlopun pelejä:

”Pääsemme nyt tauon jälkeen pelaamaan kaksi huippupeliä vielä ennen vuoden vaihdetta. Ennen taukoa pelasimme todella hyvän pelin Keuruulla, ja joukkue lähtee nälkäisenä jatkamaan siitä Turkuun. Turussa pitää olla kärsivällinen ja jauhaa hyvää viisikkopeliä vaihdosta toiseen. Paikoista täytyy sitten laittaa kylmän viileästi kiekko sisään" Marttila kuvailee. 

”Vantaa tulee vieraaksi Metro Areenalle lauantaina ja me tietysti toivotaan halliin sitä kuumaa paikallispeliin tunnelmaa. Kaksi edellistä keskinäistä peliä Kiekko-Vantaata vastaan on pelattu vieraissa hyvin, ja viimeksi voitettiin todella vahvan esityksen päätteeksi. Nyt pitää saada sama rentous kotipeliin ja pelata kiekolla jälleen todella vahvasti. Vantaan vastahyökkäyspeli pitää pelata pois ja erikoistilanteet tulevat varmasti näyttelemään ottelussa isoa roolia" espoolaisluotsi päättää. 

Espoo United tarjoaa lauantain 30.12 paikalliskamppailuun lippupaketin neljälle 40€ hintaan (norm. 50€). Tule ottamaan varaslähtö uuden vuoden juhlintaan espoolaisen huippukiekon parissa ja hanki lippusi kuumaan paikallispeliin TÄÄLTÄ.

Kuva: Sonja Herrala

Tapahtumakansi KIEKKO VANTAA 31.12