Otteluennakko / 23.01.2018

Kolmen pelin viikko käynnistyy kotikaukalossa keskiviikkona

United Jokipojat 3.1. 9 of 27

Unitedin Mestis-joukkueella on ohjelmassa kolmen ottelun viikko. Ensimmäinen pelataan kotona Metro Areenalla keskiviikkona 24.1. klo 18.30. Vastaan asettuu LeKi Lempäälästä.

LeKi kohdataan tällä kaudella neljättä kertaa. Vieraille on kirjattu voitto kaikista kauden aiemmista kohtaamisista. Joukkue on sarjassa neljäntenä kerättyään 58 pistettä pelaamistaan 34:stä ottelusta, mutta on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan. Maaliero on +10.

Espoo United on sarjassa kahdeksantena kerättyään 34:sta pelistä 48 pistettä. Maaliero on - 1. Viimeisessä kahdessa ottelussa on voitettu Peliitat ja kärsitty tappio IPK:lle. Viime kohtaaminen LeKi:n kanssa oli vieraissa reilu viikko taaksepäin, tällöin joukkue oli tyly isäntä ottelun päätyttyä kotijoukkueen voittoon 5-2. 

Unitedin päävalmentaja Niko Marttila peräänkuuluttaa tasaista suorittamista kolmen ottelun viikkoon. 

”Peliä on selkeästi parannettava. Meidän otteet on olleet kuin vuoristorataa ja se on saatava loppumaan. Lähdemme pelaamaan tasaisesti ja jämäkästi koko 60 minuutin pelin ajan keskiviikkona. Vastustaja Leki on kärsivällisesti pelaava joukkue, joka rankaisee hölmöilyistä ja siihen ei haluta antaa mahdollisuuksia.”

Kotipelikuukauden kaikki kotimatsit alle 15-vuotiaille lapsille ja nuorille ilmaiseksi! Käytä etusi ovella pelipäivänä sillä lasten ilmaislippuja ei saa ennakkomyynnistä. Kotipelikuukauden ilmaisliput ovat paikattomia. Aikuisille edulliset ennakkoliput TÄÄLTÄ.

Kuva: Sonja Herrala