Otteluennakko / 20.01.2018

Paikallispeli sytyttää aina: "Paremmin ja enemmän yhteisen hyvän eteen"

Gulls United 10

Tapiolan urheiluhallin parketilla nähdään lauantain alkuillassa kuuma taisto, kun pääkaupunkiseudun Korisliiga-joukkueet United ja Seagulls ottavat yhteen kauden kolmannessa keskinäisessä kohtaamisessa. Lokit on vieneet kaksi edellistä, Espoolla olisi nyt se kuuluisa kolmas kerta toden sanoo mahdollisuus. 

Korisliigan sarjataulukko näyttää varsin tasaiselta. Kuuden pisteen sisään mahtuu kaikki joukkueet sijalta kaksi, sijalle yhdeksän. Toki myös ottelumäärissä on vielä eroja. Kirkasta kärkeä pitää Salon Vilpas 40 sarjapisteellä, toisena Unitedin juuri voittama Pyrintö 28 pisteellä. Lauantain vierailija Helsinki Seagulls löytyy sijalta neljä ja sillä on kasassa 26 pistettä. Unitedin mollivoittoinen ottelu KTP:tä vastaan ja toisaalta kotkalaisten vahvat kaksi peräkkäistä voittoa ovat tuoneet joukkueet tasapisteisiin. United sijalla kahdeksan 22 sarjapisteellä, KTP viivan alapuolella yhdeksäntenä yhden ottelun enemmän pelanneena. 

"Esityksemme ovat heilahdelleet viime aikoina paljon. Hyvä asia on, että sen korjaaminen on enimmäkseen meidän omissa käsissä. Tässä täytyy jokaisen tehdä vähän paremmin ja enemmän yhteisen hyvän eteen. Sitä kautta löytyy suoritusvarmuus ja meidän rytmi" Unitedin päävalmentaja Ville Neva ruotii. 

Seagulls ei saavu Tapiolaan voittoputkessa, vaikka kenties hienoisena ennakkosuosikkina kuitenkin edelliset keskinäiset kamppailut voitettuaan. Viimeisessä kolmessa ottelussaan lokit on voittaneet Kobrat niukasti (+4) ja kärsineet tappiot Vilppaalle sekä KarhuBasketille. Unitedilla on kolmesta viimeisestä ottelustaan voittopisteet Pyrinnöltä ja tappiot KTP:lle sekä BC Nokialle. 

"Seagullsia vastaan työn tekeminen yhteisen hyvän eteen täytyy näkyä maltilla rakennettuina heitonvalintoina, jotta siirtymäpuolustus saadaan parhaisiin mahdollisiin asemiin sekä korkean intensiteetin irtopallokamppailuissa" Neva kommentoi illan ottelua. 

Illan paikallisvastuksen päävalmentaja Mikko Larkas korostaa levypallopelaamisen tärkeyttä. 

"Kauden kolmas kohtaaminen. Pitkästä aikaa ollaan päästy harjoittelemaan hyvin koko viikko. Espoota vastaan pitää puolustaa aktiivisesti ja etenkin levypallopelaaminen tulee olemaan yksi ottelun kulmakivistä." 

Unitedin kokoonpano iltaan on lähestulkoon ehyt, rosterista uupuu ainoastaan Ville Wuorenjuuri. Hyvänä pelipäivänä joukkueesta irtoaa paljon, kuten nähtiin Pyrintöä vastaan koko aloitusviisikon Calhoun-Pressley-Järvi-Ivey-Moten noustua kaksinumeroisille pistelukemille. Myös aallonpohja on nähty, kun heittoivoimasena joukkueena tunnettu United ei viime ottelussaan saanut naulattua kuin kaksi osumaa kaaren takaa. Lokkien kohtaamiseen joukkue lähtee ehdottoman nälkäisenä. Kaksi niukkaa tappiota riittää, nyt pisteet halutaan Espooseen kotiyleisön edessä - paikallispeli sytyttää aina! 

Sitten viime kohtaamisen, on vierasjoukkue vahvistunut saatuaan Tuukka Kotin takaisin pelaavaan kokoonpanoon, myös Antti Kanervo on palannut loukkaantumisen jälkeen pelikentälle. Amerikkalaisosastolla uusin nimi on vielä varsin vaisuksi jäänyt takamies Michael Caffey. Edellisen keskinäisen kamppailun voiton avaimina toimineet pistemiehet Jermaine Marshall (29 pistettä) ja Kayel Locke (19) ovat kuitenkin ne jotka varmasti tuottavat työtä espoolaisille puolustuspäässä tänäänkin. 

Espoo United vs. Helsinki Seagulls Tapiolan urheiluhallilla 20.1. lauantaina klo 17.00. Tervetuloa seuraamaan paikallispeliä, josta ei varmasti lämpöä ja tunnelmaa puutu. Ennakkoliput ja neljän hengen edulliset lippupaketit TÄÄLTÄ.

Paikallispelin otteluisäntänä toimii Espoon aurinkoisin paikallinen: Aloha & Bar Ohana

Ohana banneri