/ 09.01.2018

Santalan loppukausi vaarassa, neljä pelaajaa palaamassa kokoonpanoon

Santala1 1

Jimi Santalan loppukausi on vaarassa loukkaantumisen takia. Matias Nisulan odotetaan palaavan pelikentille helmikuun loppupuolella. Lähiviikkojen aikana paluun kaukaloon tekevät Nico Nyberg, Sebastian Moberg ja Bernard Isiguzo. 

Espoo Unitedin puolustaja Jimi Santalan kausi uhkaa jäädä kesken. Joulukuun puolessa välissä loukkaantuneen 29-vuotiaan pakin alkuvuosi käynnistyy leikkauksella ja kuntoutuksella. Santala on toistaiseksi ehtinyt kerätä 1+8 tehot pelaamansa 23 ottelun aikana.

Matias Nisula loukkaantui niin ikään joulukuussa. 21-vuotias hyökkääjä on jo leikattu ja toipuminen on käynnissä. Ennen sivuun jääntiään nuori hyökkääjä tehtaili 3+3 tehot. Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti nähdään Nisula pelipaidassa jälleen helmikuun loppupuolella. 

Tunnelin päässä näkyy valoa myös Nybergin ja Mobergin kohdalla. Nico Nybergiä odotetaan palaavaksi pelaavaan kokoonpanoon lähipäivinä. Mobergin faneille myös hyviä uutisia, puolustaja päästään näkemään tositoimissa muutamien viikkojen kuluttua. 

2+7 tehot syksyn aikana tehtaillut Bernard Isiguzo jäi sivuun loukkaantumisen vuoksi vuoden vaihteessa. Kuntoutuminen on sujunut hyvin ja jollei takapakkia tule, nuori puolustaja nähtäneen kaukalossa lähiviikkojen aikana.

Nyberg7

Nico Nyberg nähdään kokoonpanossa jo lähipäivinä. 

Kuvat: Ilari Näckel