Otteluraportti / 27.01.2018

Sarjakärki oli tehokas ja piti pisteet: "Ei jäädä surkuttelemaan"

Veistola vieras

United vieraili perjantai-iltana Keuruulla sarjakärki KeuPa HT:n vieraana. Isäntäjoukkue käytti maalipaikat tehokkaasti ja vei pisteet ottelusta luvuin 5-1. 

Ensimmäinen erä alkoi espoolaisilta hienosti. Vain 37 sekunnin pelin jälkeen Victor Westermarck teki 0-1 johtomaalin Rutasen ja Järvisen syötöistä. Ote pelistä pysyi sen jälkeen espoolaisilla, mutta reilun kuuden minuutin pelin jälkeen KeuPan Janne Väyrynen tasoitti ottelun vähän yllättäen 1-1:een. Tasainen ja vauhdikas erä pelattiin loppuun 1-1 tilanteessa.

Toinen erä alkoi isäntien komennossa ja neljän minuutin pelin jälkeen Miro-Pekka Saarelainen vei KeuPan pienestä kulmasta 2-1 johtoon. Kahdeksan minuutin kohdalla meni KeuPa jo 3-1 johtoon, kun Janne Väyrysen teki pelin toisen maalinsa hurjasta maalinedusruuhkasta. 

Kolmas erä oli tasaisempaa peliä. Pitkään pelattiin päädystä päätyyn, kunnes vähän ennen erän puoltaväliä Riku Tiainen sai vietyä isännät 4-1 johtoon. Peliä oli jäljellä vajaa neljä minuuttia kun Jiri Veistolaa pidettiin laittomasti kiinni ja jäähypenkki kutsui isäntien pelaajaa. Samalla lähti Mika Norja penkille ja peliä jatkettiin kuudella neljää vastaan. Jesse Ylönen pääsi tolppaan asti, muttei lähemmäs. Sekunti ennen ylivoiman loppua onnistui Aleksi Luhtalampi laukomaan kiekon tyhjän maaliin ja tekemään 5-1 loppulukemat. Ottelun loppuun vihellettiin vielä Unitedin Jani Elgbackalle 5+20 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta.

”Me tultiin ensimmäiseen erään hyvin ja pelattiin koko erän hyvin. Toisessa erässä alkoi näkyä meidän koko kauden näkynyt perisynti - kaikkia tilanteita ei pelata riittävän nöyrästi ja tarjoillaan kaverille paikat iskeä. Meillä on iso savotta on vielä edessä etsiessä sopiva balanssi kiekolliseen peliin" Unitedin päävalmentaja Niko Marttila kommentoi.

Kapteeni Veistola muistuttaa, ettei yhtä tappiota ehditä jäädä pohtimaan pidemmäksi aikaa. 

"Ei tässä auta jäädä surkuttelemaan, tänään on uusi päivä ja päästään Hermeksen kimppuun. KeuPa oli hyvä ja tehokas vastus, me taas ei saatu kiekkoa paikoista sisään. Tänään on taas tärkeä peli ja eilisestä lähdetään tietysti parantamaan. Maaleja pitää tehdä!" kapteeni kertaa. 

Hermes voitti perjantai-illan ottelunsa jopa hieman yllättäen, kun se tahkosi Kiekko-Vantaan vieraana hurmokselliset 0-5 lukemat. Metro Areenan lauantain alkuillassa nähdään siis vastakkain tappion sisuunnuttama United ja voitosta liekkiin syttynyt Hermes. Vauhdikasta kiekkoviihdettä luvassa mikäli merkit paikkansa pitää. 

United vs. Hermes 27.1. klo 17.00 alkaen Espoo Metro Areenalla. Kotipelikuukauden kaikki kotimatsit alle 15-vuotiaille lapsille ja nuorille ilmaiseksi! Käytä etusi ovella. Kotipelikuukauden ilmaisliput ovat paikattomia. Aikuisille edulliset ennakkoliput TÄÄLTÄ.

Kuva: Ilari Näckel